Vuosi oli kai 2012 tai 2013, kun ensimmäistä kertaa törmäsin YouTubessa soittimeen, johon ihastuin ensi kuulemalta. Soitin oli omituinen ja oli vaikea uskoa, että siitä lähti niin kaunis ääni. Duo nimeltä Hang Massive soitti maagisesti hang drumia. Tuohon aikaan oikein hamstrasin soittimia, jos vain budjetti antoi myöten ja lähdin googlaamaan, mistä löytäisin tuollaisen soittimen.
Se ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista, sillä tuohon aikaan soittimia ei valmistettu kuin harvoille ja valituille. Jonkin lähteen mukaan piti lähettää Sveitsiin valmistajille motivaatiokirje, miksi tarvitsi kyseisen instrumentin. Samalla selvisi myös soittimen hinta ja luku sai aikaan pienen hypähdyksen penkissä ja valtavan pettymys perään. Tuohon soittimeen ei silloisen valmistumisen korvilla olevan opiskelijan budjetti riittäisi.
Juttu jäi joksikin aikaa, mutta aloitin varovaisen säästämisen, että jos sitten joskus…
Kuitenkin seuraavana kesänä Maailma Kylässä -festarien aikaan, Kaisaniemen puistossa soitti mies saman näköistä soitinta. Oli pakko pysähtyä kuuntelemaan. Näin myös hänen myyvän levyään ja päätin samantien ostaa sen. Soittaja oli Lauri Wuolio, joka tunnetaan paremmin ehkä nimellä Kumea Sound. Hän soitti kupolaa. En vieläkään varmuudella tiedä, mikä on näiden soitinten ero, lieneekö vain valmistaja?
Rakastan Kumea Soundia ja Hang Massivea suuresti. Molempia olen päässyt kuuntelemaan useammin Suomessa ja noiden soittimien lumoavaa soundia en osaa vieläkään kuvailla. Toki pelkkä soitin ei ole se juttu. Edellä mainittujen muusikkojen ammattitaito saa taiottua soittimista sen kaiken maagisen äänimaiseman ulos.
Koko ajan olin säästänyt sitä varten. Kerran erittäin tiukan, yllättävien kulujen jälkeen, matkabudjetoinnin yhteydessä mietin, että ostankohan koskaan tuota soitinta ja olisikohan parempi nyt vain käyttää summa elämän muiden kulujen kattamiseen. Sitten kuitenkin taas, tällä kertaa kehomusiikki toi minut aiheen äärelle. Nimittäin Peter Stavrum Nielsen saapui opettamaan Body Rhythm Hamburg Festivalille 2019 ja mukanaan hänellä oli handpan.
Livenä tanssisalin akustiikallakin soitin soi upeasti ja miellyttävästi ja tarve soittimeen kasvoi. Nyt jopa tiesin luotettavan valmistajan. Nimittäin näitä soittimia on edullisesti myynnissä jos missä nykyään, mutta soundi voi olla todellinen pettymys, vaikka olisi valmis investoimaan. Joten, jos pohdit hankintaa, tutki ja ota selvää! Pitkän pohdinnan jälkeen päätin, että pieneksi porkkanaksi kiireen keskellä, saisin ostaa itselleni valmistujaislahjan etukäteen. Tämän takia helmikuussa 2020 matka suuntautui kohti Berliiniä. En muista, milloin viimeksi sydän olisi hakannut niin lujaa uutta soitinta kokeillessa. Ensi kosketukselta tiesin, etten Inner Soundilta kävelisi pois ilman tuota ihmeellistä soitinta mukanani.

Niinpä melkein kymmenen vuotta myöhemmin ensi “kosketuksesta” olen erittäin onnellinen tämän soittimen omistaja ja lupaan jakaa sen maagista sointia mahdollisimman monelle. Ensin tietenkin tarvitaan harjoitusta. Mutta tämä oli muistutus itsellenikin siitä, että hulluimmatkin unelmat voivat käydä toteen.
Unelmia kohti tänäänkin!