Kosketa koskematta

Kesälomaillessa tänä vuonna oli erityisen vahvasti läsnä helpotus. Suomessa kesällä hetkeksi helpottanut koronatilanne päästi ihmisiä lähemmäs toisiaan ja antoi lomalaiselle lempeämmän kesäkauden niin yllättävän ja haastavan kevään jälkeen. Kuten edellisessä tekstissäni kerroin, alkukesä meni vain akkuja ladatessa jossain oudossa välitilassa. Rehellisesti sanoen en muista kauheasti koko kesäkuusta. Muistan nukkuneeni, syöneeni, nukkuneeni lisää. Taisin siivota ja kastella parvekkeeni kasveja. Joogan ja meditaation avulla aloin löytää itseäni uudelleen. Oli silti yllättävää ja jopa pelottavaa huomata, miten nopeasti olin ajanut itseni uuvuksiin.

Kuitenkin heinäkuun koittaessa, aloin olla oma itseni. Muhittelin uusia ideoita ja sain polkaistua käyntiin uusia projekteja ja jatkoin keskeneräisiä. Ennen kaikkea halusin tehdä itselleni tärkeitä asioita, joita en keväällä koronan takia voinut tehdä. Menin sekaisin onnesta, kun näin tuttuja kasvoja ja tunnustan: halailin. Kosketuksen merkitys itselleni on korostunut näinä aikoina. Tiedostan, että vielä ei ole aika kaulailla kaikkia, mutta otin ilon irti, jos tällaiseen ystävien kanssa tarjoitui tilaisuus. Halaukset vaikuttivat kuitenkin tulevan tarpeeseen myös niiden vastaanottajille ja etähaleja kehittelimme myös.

Itselleni kosketus on merkittävä osa vuorovaikutusta. Koskettaminen on helpoin tapa viestiä toiselle, että tämä on tärkeä. Kosketus ja koskettamattomuus viestivät paljon. Kun viime vuoden aikana tutkin kehomusiikkia, päädyin toistuvasti monista lähteistä kosketuksen merkityksen pariin. Kädellisinä meillä on suuri tarve koskettaa ja kokea koskettamisen kautta. Sen haastavat nykyajassa jo teknologian kehitys, mutta myös kulttuurimme sekä nyt vielä vallitseva korona-aika. Ja ajatellessani alkavaa syksyä, muistin taas kevään kosketusvajeeni.

Haluan pitää kirjoitukseni jokseenkin lyhyenä, joten en tällä kertaa mene syvemmin siihen, miten kosketus meihin vaikuttaa, mutta varmasti jokainen on jollakin tavalla huomannut, että kevät on pistänyt meidät kaikki pohtimaan koskettamista ja läheisyyttä melko paljon.

Omat ajatuskelani päätyivät suuntautumaan nopeasti elokuussa häämöttävään syyskauteen sekä lapsiin ja nuoriin, joita kohtaisin toivottavasti syksyllä. Jos aikuisilla on kosketusvaje, miten lapsilla? Tähän hain vastausta monista lähteistä ennen kauden alkamista. Turvavälit olisi pidettävä, lähiopetus alkaisi ja toimia hygienian parantamiseksi lisättäisiin.

Lukukauden alkaessa olin jo valmistautunut monin keinoin siihen, että soittamassa olisi mahdollisimman turvallista. Tietenkään kipeänä ei saa tulla tunnille ja nyt reilun viikon opetuksien jälkeen huomaan, että oppilaiden perheet ovat tästä myös ihailtavan tarkkoja. Vaikeinta oli kohdata vanhoja oppilaita, jotka varoittamatta saattoivat hypätä kaulaan huutaen: “Iina, mulla on ollut sua niiiiiiin ikävä!”. Nyt kuitenkin osaamme elää jo paremmin turvavälien kanssa.

Olen vilpittömän onnellinen lähiopetuksen alkamisesta. Huomaan, miten hyvää se tekee itselleni, mutta myös tunneillani käyville lapsille ja perheille, jotka lapsia harrastuksiin tuovat. Opettajana, joka tykkää istua vieretysten lattialla piirissä oppilaiden kanssa ja ohjata leikkejä, jotka tuovat turvallisesti fyysistä kontaktia oppilaiden välille, on välillä haasteellista säilyttää tunnin intensiivisyys ja ilo uusin keinoin, mutta toisaalta erävoittoja on jo lyhyessä ajassa tullut niin paljon tämän suhteen, että uutta kohti vain vauhdilla! Eniten olen pelännyt luisuvani opetusmalliin, jossa opettaja puhuu ja oppilaat kuuntelevat ja tottelevat niin, että kaikki tylsistyvät lopulta miltei kuoliaaksi. Muistan muutamia tällaisia hetkiä omasta lapsuudestani. Ne ovat olleet opettavaisia, enkä sano, että ne ovat kiellettyjä tai väärin. Musiikki tarjoaa vain mahdollisuudet oppia käyttämällä koko kehoa. Kokonaisvaltainen musiikin kokeminen tehostaa oppimista hauskalla tavalla ja opettaa meille myös ulkomusiikillisia taitoja. Oli huojentavaa huomata, että tämä on edelleenkin tunneilla mahdollista varsin pienin muutoksin.

Vuosi 2020 haastaa maailmaa monin tavoin, mutta toivoa ei kannata menettää. Satuin törmäämään Kari Enqvistin kolumniin, jossa Enqvist kirjoittaa siitä, miten maailma tulee muuttumaan pysyvästi pandemian myötä, eikä paluuta entiseen enää ole. Teksti herätti minussa monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Osa tiesi asian todeksi ja osa vastustaa edelleenkin muutosta, vaikka koen olevani muutosmyönteinen ihminen. Olen aina halunnut olla mukana muuttamassa maailmaa parempaan suuntaan kaikille, mutta tämä muutos ei ole haluttu, tähän on meidät pakotettu. Kuitenkin näen, että nyt jos koskaan on taisteltava, jotta työ esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja tasa-arvon puolesta ei valu hukkaan. Lomautukset ja kasvava työttömyys ovat todellisia ja koskettavat jo monia.

Vaikka joudumme pitämään maskeja ja turvavälejä vielä pitkään, on hyvä muistaa, että tarpeemme tulla kosketetuksi, nähdyksi ja kuulluksi eivät katoa. Joten huomataan, nähdään ja kehitetään tapoja täyttää näitä tarpeita toisillemme terveyttämme ja omaa tilaamme kunnioittaen. Miten voimme koskettaa toisiamme koskematta toiseen fyysisesti? Haastan jokaisen keksimään tähän uusia keinoja. Silloin emme kadota itseämme ja kykyämme tuntea empatiaa toisiamme kohtaan. Ajat ovat haastavat, joten huomataan hyvää harmanevassa syksyssä ja ollaan myötätuntoisia itsellemme ja toisille mahdollisimman usein.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: