Kehomusiikki, mitäs se nyt olikaan?

“Se on sellaista oman kehon läpsyttelyä.” erehdyn itsekin monesti naurahtaen sanomaan.

“Se on niitä musatunnin apujuttuja, että lapset oppii musiikkia.”

“Niin siis kyllähän minäkin tavallaan rytmiikkaa käytän työssäni.”

“Kehorytmiikka on kyllä kauheen hyödyllistä”

Yksi keskeisimpiä teemoja opinnäytetyössäni oli määritellä jotenkin ymmärrettävään muotoon, mitä tämä “itsensä läpsyttely” on. Haluan herättää keskustelua ja ajatuksia jakamalla omia pohdintojani aiheesta, sillä näen, että nimenomaisesti vaihteleva termistö sotkee paljon kehomusiikin kenttää Suomessa. Kehomusiikki on jokseenkin vielä tuntematon taidemuoto täällä, vaikka moni siihen eri muodoissa törmääkin.

Keho on ihmisen vanhin soitin. Aikojen saatossa siitä keskeisimmäksi ja tunnetuimmaksi muodoksi on jäänyt laulu. Minne tahansa maailmaa matkaammekin, löydämme kansanlauluja eri kulttuureista. Amerikkalainen Orff-pedagogi ja muusikko Doug Goodkin on kirjassaan Play Sing and Dance listannut useita kulttuureita, joissa kehonsoittaminen on ollut vahvasti osana kulttuuriperinnettä. Tästä tunneituimpia esimerkkejä ovat esimerkiksi flamenco ja vaikkapa eteläafrikkalainen Gumboot-tanssi. Suomessakin voidaan löytää kansantanssista erilaisia taputuksia ja jalanpolkaisuja.

Keho on toiminut instrumenttina ihmisille jo kauan, mutta kehosta irrallisten soitinten syntyessä ja kehittyessä, näkemys kehosta instrumenttina on kaventunut. Muutokseen voivat olla osatekijöinä myös länsimainen käsityksemme ihmiskehon objektiivisuudesta ja pitkään vallinnut oppimiskäsitys, jossa ei huomioitu oppimisen kehollisuutta. Luulen myös, että länsimaissa taiteiden eräänlainen eristäytyminen toisistaan, on lisännyt haasteita kehomusiikille. Liikkuminen saatetaan nähdä jopa musiikkiin kuulumattomana asiana, mitä pidemmälle musiikkiopinnoissa mennään. 

Muusikko, Keith Terry, kehitti 1970-luvun lopulla Rhythm Blocks-metodinsa, mikä kokemukseni ja kuulemani perusteella oli yksi merkittävimmistä sysäyksistä kehomusiikissa. Tämä maailmanlaajuisesti tunnettu konsepti toi kehomusiikin osaksi musiikinopetusta. Se sopii täydellisesti muusikoille ja tanssijoille. Terryn ja Goodkinin tutustuessa toisiinsa Rhythm Blocks -metodia alettiin hyödyntämään myös Orff-pedagogiikan piirissä, jossa kehoperkussio kuului jo ennestään osaksi kokonaisvaltaista musiikin oppimista. Yhdysvalloista Rhythm Blocks levisi myös Eurooppaan ja Suomeen, jossa Elina Kivelä alkoi kutsua kehosoittamista nimellä kehorytmiikka.

Terryn ystävystyessä kehomusiikkoihin ympäri maailmaa ja kootessaan heitä yhteen hänen luotsaamilleen International Body Music Festivaaleille alkoi kehomusiikki taidemuotona hiljalleen hahmottua ja uusia, pienempiä kehomusiikkitapahtumia syntyi ympäri maailmaa. Verkoston tiivistyessä mahdollistui myös kansainvälinen kehomusiikin asiantuntijoiden vierailu eri maissa. Tämä kehomusiikin tutkimusmatka on edelleen käynnissä ja uusia muotoja kehomusiikin tekemiselle löytyy jatkuvasti.

Terry on jakanut kehomusiikin osatekijöihin melodiset suuäänet, perkussiiviset suuäänet, liike ja kehoperkussio. Nämä kehomusiikin elementit voivat näyttäytyä taiteen tekemisessä yhdessä tai erikseen. Melodiset suuäänet ovat nimensä mukaisesti suulla tuotettavia melodisia ääniä (esim. laulu). Perkussiiviset suuäänet ovat taas suulla tuotettavia ääniä, joilla on enemmänkin perkussiivinen rooli (esim. beat box). Liikkeellä Terry tarkoittaa sitä kehomusiikin osa-aluetta, jossa liikkeellä on musiikkia tuottava rooli, vaikka se voi olla täysin äänetöntä. Liike voi kuvastaa taukoja tai liike rytmisesti matkii tai on suhteessa tuotettavaan muuhun musiikkin. Pysäytän arvoisa lukija sinut pohtimaan, voiko tässä tapauksessa yksin laulu tai liike olla kehomusiikkia? Kehoperkussio on kehomusiikin elementeistä ehkä tunnetuin ja kehomusiikiksi helpoiten mielletty osa-alue, koska se kattaa kaikenlaisen kehorummutuksen. Tätä usein suomenkielinen musiikkikasvatuksen materiaali käsittelee myös kehorytmiikkana.

Pohdin opinnäytetyössäni jonkin verran sanan, kehorytmiikka, merkitystä. Se on mielestäni ollut pitkään toimiva sana ja jotenkin sanana se on hyvin kuvaileva: rytmejä keholla. Kuitekin kehoon, kehomusiikkiin, tanssintutkimukseen ja rytmiikkaan syvemmin tutustuessani huomasin, että sana saattaa kuitenkin johtaa meitä harhaan. Englannin kielessä kehomusiikkia vastaa body music ja kehoperkussiota ja kehorytmiikkaa body percussion. Kehorytmiikka ymmärretään kuitenkin Suomessa hyvinkin moninaisesti ja se välillä haastaa käyttäjänsä. Musiikki- ja liikuntakasvatuksessa oman perehtymiseni mukaan rytmiikan avulla hahmotetaan liikkeen kautta musiikin elementtejä. Näin ollen kehorytmiikalla viitataan monesti siihen, että kehoa rummuttamalla hahmotetaan esimerkiksi musiikin sykettä ja siihen suhteessa olevia rytmejä tai vaikkapa musiikin muotoa. Tällöin saatetaan kadottaa myös kehomusiikin esittävä, instrumentaalinen puoli. Lisäksi kehorytmiikka vaikuttaa olevan häilyvä termi kehomusiikin ja kehoperkussion välillä.

Tietenkin esimerkiksi rytmimusiikin maailmassa sanalla rytmiikka on oma merkityksensä, eikä ole suoranaisesti rinnastettu musiikkiliikunnalliseen toimintaan. Tästä näkökulmasta kehorytmiikan termi on ymmärrettävissä. Kuitenkin se helposti tästäkin näkökulmasta taipuu enemmän kehoperkussion puolelle ja Terryn määritelmän mukaiset kehomusiikin elementit jäävät unholaan.

Pidän Terryn ajatusta kehomusiikin osa-alueista siksi tärkeänä, koska taidemuotona kehomusiikki käyttää jokaista hänen listaamaansa elementtiä, vaikka kehoa soittavan muusikon kehomuusikkous näyttäytyisi eniten esimerkiksi kehoperkussiivisesti. Kehorytmiikka ei ole terminä huono, mutta ajan saatossa siitä on kehittynyt niin monta eri tavalla ymmärrettävää muotoa, että itse olen päätynyt käyttämään mieluummin sanoja kehomusiikki ja kehoperkussio selkeyttämään käsitteistöä. 

Enemmän tästä aiheesta on opinnäytetyössäni, johon pääsee tästä linkistä.

Kuten aiemmin kerroin, haluan herättää keskustelua tästä aiheesta ja vastaan mielelläni pohdintoihin täällä ja some-kanavillani. Minulle voi lähettää myös sähköpostia osoitteeseen muskariina@gmail.com.