Brasilian aurinkoa tammikuuhun

Niinhän siinä sitten taas kävi, että aika ehti helmikuun puolelle ennen seuraavaa bologitekstiä, mutta tässä sitä taas tulee. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että vuosi on lähtenyt vauhdilla käyntiin.

Ehdin muutaman päivän opettaa ennen lähtöäni Brasiliaan. Tällä kertaa Circle Music Retreatin lisäksi odottivat muutamat velvoitteet YAMK-opintojeni osalta. Lähtö tapahtui niin vauhdilla, että vielä koneessakin mietin, olenko oikeasti jo menossa Brasiliaan?

Brasilian retriitti lataa akkujani erityisellä tavalla. Varmasti osasyy siihen on se, että olen vain niin kertakaikkisen kaukana kaikesta, etten voi edes sortua tekemään joitakin tehtäviä, joita on helpompi kotoa käsin aina välillä “siinä sivussa” hoitaa. Itseeni talven pimeys vaikuttaa ajoittain erittäin voimakkaasti ja kunnon annos lämpöä ja aurinkoa auttavat jaksamaan. Näiden lisäksi retriitillä päivät täyttyvät musiikista ja kehomusiikista, jotka ovat erittäin lähellä sydäntäni.

Tuossa maassa minua odottaa toinen perheeni, vaikka osallistujat saattavat tiuhaankin vaihtua vuosittain. Tapa, jolla retriitti on rakennettu tuo introvertimmänkin ihmisen osaksi yhteisöä. Tällä kertaa juhlittiin myös retriitin kymmenennettä kertaa, joka toi yhteen tavallista suuremman joukon osallistujia (90) ja kunniavieraaksi myös kehomusiikin pioneerihahmo Keith Terryn, jonka lyhyistä työpajoista saimme nauttia normaalin aktiviteetin ohessa.

Circle Music Retreat on järjestetty vuodesta 2015 ja nykyään se järjestetään kahdesti vuodessa São Paulon alueella. Tänä vuonna järjestetään ensimmäistä kertaa pienempi retriitti Bahialla helmikuussa. Tapahtuma kokoaa yhteen kehomuusikkoja, muusikkoja, opettajia, taiteilijoita, harratelijoita ja aiheesta kiinnotuneita, joilla ei ole aiempaa kokemusta. Kokonaisuus on taidokkaasti kasattu elämys, josta jokainen saa varmasti itselleen jotakin. Retriitin aikana ohjelma kasataan ryhmää kuunnellen eriyttäen toimintaa välillä eri tarpeisiin vastaaviin kokonaisuuksiin. Välillä saan pedagogina vain hämmästellä, miten upeasti joskus hieman haastavan moninainen osallistujakattaus otetaan huomioon.

Retriitti on ensisijaisesti kuitenkin hetki itselleen. Aikaa on mennä todella syvälle itseensä, on aikaa levätä ja toisaalta mikäli haluaa vain pitää hauskaa sen enempää miettimättä, sekin on mahdollista. Kaikki aktiviteetit ovat vapaaehtoisia. Retriitti järjestetään aina kaukana kaupungin vilinästä, lähellä luontoa. Täyshoito pitää sisällään 1-4 hengen majoituksen paikasta riippuen, lacto-ovo-vegetaristisen ruokavalion mukaiset (ja myös vaihtoehtona täysin vegaaniset) ruokailut. Suuresta osallistujamäärästä huolimatta alueella on tilaa myös omaan hiljentymiseen ja yksinoloon, mutta aina on mahdollisuus myös löytää joku viettämään aikaa yhdessä.

Myös yksi tekijä rauhoittumisessa on brasilialainen ajantaju. Alkuun voi suomalaiselle olla kulttuurishokki, etteivät aikataulut ole minuutintarkkoja. Tunnit alkavat 10 minuutin sisällä ilmoitetusta ajasta ja saattavat kestää joskus pidempään. Mihinkään ei ole kiire osallistujilla eikä ohjaajilla. Tekeminen innostaa yleensä osallistujia musisoimaan myös vapaa-ajalla. Kaikkeen on rauha ja samalla oppii kuitenkin paljon itsestään, muista ja musiikista.

Viime vuosina varsinkin tammikuun retriitin jälkeen on tarjolla São Pauloon jääville osallistujille vielä MiniFest. Se tänä vuonna koostui konsertista, johon olin kutsuttu esiintymään, sekä lyhyistä workshopeista viikonlopun aikana. Lauantai-iltana järjestettiin kaikille kiinnostuneille vapaat jamit, joihin en enää itse töiden kutsuessa voinut jäädä ja kokonaisuus huipentuu puistossa järjestettävään Fritura Livreen. Se järjestetään kuukausittain yhtenä sunnuntaina ja on avoin aivan kaikille. Brasiliassa monesti käyneenä, en ole vielä kertaakaan onnistunut Frituraan osallistumaan, mutta toivon hartaasti, että joskus vielä pääsen.

Ylhäältä vasemmalta konsertin esiintyjät: Lés Malchaussées – Gumboot, Tiago Grade, Debora Shelton, Ronaldo Crispim, Zuza Goncalves, Keith Terry, Pedro Iaco, Jascha Hoffman, Ritamaria, Iina Kotola, Alejandro Schmidt, Max Barulho

Noh, lähtö Brasiliasta intensiivisen, melkein kaksi viikkoisen ajanjakson jälkeen ei ole todellakaan helppoa. Vaikka São Paulo voi näyttäytyä aluksi karulta noin 20 miljoonan ihmisen suurkaupungilta, se kätkee sisäänsä mielettömän määrän taidetta, inspiraatiota ja lämpimiä ihmisiä. En sen enempää ota kantaa Brasilian politiikkaan, mutta ehkä juuri vaikean tilanteen takia ihmiset tuntuvat luovan omia yhteisöjään ja ovat auttamassa jopa hukassa olevia suomalaisia tarpeen tullen – enkä puhu ainoastaan retriitin ympärille rakentuneesta yhteisöstä.

Lähtö ei ollut muutenkaan helppo ihan konkreettisestikaan, sillä nousua yrittäessä lentokoneen moottorista löytynyt vika sai meidät monen mutkan kautta jäämään vielä yöksi São Pauloon. Lopulta olin takaisin Suomessa päivää myöhemmin suunnitellusta, mutta onneksi kaikki onnistui niinkin nopeasti.

Tähän loppuun jaan vielä videon, jossa esiinnyn Alejandro Schmidtin (Argentiina) ja Max Schenkmanin (Brasilia) kanssa MiniFestin konsertissa.

Mukavaa vuodenalkua kaikille!

Katsaus vuoteen 2019

Ajattelin, että tästä vuodesta olisi helppo kirjoittaa, mutta kun päätin aloittaa, ei se ollutkaan niin helppoa. Saatte katkelmia ja ajatuksenvirran pyörteitä.

Vuosi on ollut varmasti elämäni parhaita, mutta työläimpien vuosien top 5:stä se löytyy myös. Vaikka miellän vuoteni alkavan aina syksystä, haastan itseni katsomaan tätä vuotta kokonaisuutena.

Iloinen ja rentoutunut Iina Sao Paulossa, Brasiliassa.

Tammikuussa päässäni syntyi ajatus hakea YAMK-opintoihin, sillä kehomusiikki haukkasi elämästäni aina vain suuremman osan ja kaipasin perspektiiviä pohdintoihini. Kuitenkin ajatus kyti etäisenä vielä matkallani Brasiliaan. Rakastan tammikuun retriittiä. Vuoden lopun sijaan se saa ajatukset alkaneeseen vuoteen ja samalla pysähtymään vallitsevaan hetkeen. Lisäksi tapaan siellä aina joukon aivan ihania ihmisiä ympäri maailman. Olen oppinut matkoillani paljon itsestäni ja ymmärtämään paremmin maailmaa.

Kevätlukukausi töissä meni arvatenkin erittäin vauhdikkaasti. Koulutuksia sekä Kehon ja rytmin iltoja on riittänyt ja olen sydämeni pohjasta kiitollinen jokaisesta mahdollisuudesta saada totetuttaa itseäni kehomusiikin saralla niin kouluttajana kuin esiintyjänäkin. Olen saanut oppia tänäkin vuonna maailman parhailta opetaajilta ja monessakin mielessä koen olevani erittäin etuoikeutetussa asemassa, vaikka kovasti töitä olen unelmieni eteen tehnytkin.

Kevätkauden päätöksen, Orff-kouluttajakoulutuksesta valmistumisen ja oppilaiden pääsykokeiden jälkeen olikin vuorossa oma pääsykokeeni YAMK-opintoihin, josta lähes samantien matka vei kohti Hampurin kehomusiikkifestivaaleja. Miellän sen jotenkin tehofestivaaliksi, koska kehomusiikin parissa ehtii siellä paljon esiintyen ja oppien tunneilla. Festareilta palattuani ehdinkin jonkin verran myös lomailla, mikä tuli erittäin tarpeeseen. Pääsy kouluun meinasi mennä sivu suun, kun olin unohtanut toimittaa todistuksia, joita sainkin sitten toimittaa kiireellä juuri ja juuri ehtien (ja muutamaa lomalaista häiriten…).

Heinäkuun lopulla pakkasin taas kimpsuni ja kampsuni ja matkustin viimeistä kertaa San Franciscon Orff-kurssille. Näin jälkikäteen olen erittäin tyytyväinen päätökseeni lähteä näille kolme vuotta sitoville pariviikkoisille kursseille. Opin ymmärtämään paremmin suomalaisen musiikkikasvatuksen suhdetta Orff-pedagogiikkaan eroavaisuuksineen ja yhtäläisyyksineen. Monipuolisen ja kattavan pedagogisen työkalupakin lisäksi muistoiksi jäivät myös pedagogiystävät ympäri maailmaa.

Kuten väsynyt naama voi kertoa, toinen opiskeluviikko San Franciscossa on käynnissä!

Matkailun ja kurssien myötä elämääni on saapunut lahjan lailla useita uusia ystäviä, joiden kanssa olemme kohdanneet hetken tai jakaneet elämäämme vielä pidempään yhdessä, vaikka fyysisesti olisimmekin kaukana toisistamme.

San Franciscon jälkeen singahdin Suomeen ja takaisin töihin. Opiskelut alkoivat melkein samaan aikaan ja päivät täyttyivät melko täydellisesti. Ehdin silti kouluttaa itseäni Rhtyhm and Movement Weekendillä Suomessa, International Body Music Festivalilla Kreikassa, Voicefullness-kurssilla Suomessa, Body Music Circles-tapahtumassa Saksassa sekä Kehollinen mielikuvitus-kurssilla Suomessa. Innostuin lomatunnelmissa ilmoittautumaan nelipäiväiselle tiiviskurssille Helsingin Tanssiopistolle. Iltatyöntekijänä tanssin harrastaminen on erittäin vaikeaa, koska aikuisille on tunteja oikeastaan vain ilta-aikaan.

Uusi vuosi on täynnä työtä, mutta elämäni ehkä tähän astisista projekteista siisteimpien parissa. Niistä saattekin lukea sitten ensi vuoden puolella.

Kiitos lukemisesta, tukemisesta ja osallistumisesta! Muistakaa levätä, nauttia ja hengittää.

Ihanaa ja kehollista uutta vuotta kaikille!

Opintomatka Saksaan

Osana YAMK-opintojani matkani suuntautui marraskuussa Fürthiin, Saksaan. Body Music Circles järjestettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Osallistuin Sandy Silvan, Pedro Consorten sekä Sylvia Mograbin työpajoihin.

Perinteisesti ulkomaisilla kehomusiikkifestivaaleilla osallistutaan yksittäisille tunneille, joiden kesto on yleensä 1,5 tuntia. Tällaisilla festivaaleilla kouluttajia ja tunteja on useita. Body Music Circles -festivaaleilla sen sijaan kouluttajia olikin vain muutama ja jokainen osallistuja sitoutui kolmen päivän työpajajaksolle, joista jokainen työpaja kesti kaksi tuntia päivittäin. Mahdollisuus oli osallistua siis kolmeen työpajaan joka päivä, jolloin päivän pituudeksi tuli kuusi tuntia.

Sandy Silva on kanadalainen kehomuusiikko ja tanssija, joka viime vuosina on keskittynyt taiteellisten kehomusiikkivideoiden tekoon koreografina ja esiintyjänä. International Body Music Festivaaleille hän on osallistunut esiintyjänä ja kouluttajana varsinkin tapahtuman ensimmäisinä vuosina, mutta nykyään hänen tuntejaan Euroopassa on erittäin harvoin. Siksi Sandyn tunteja odotin itsekin erittäin innolla. Hänen ymmärryksensä kehosta ja sen käyttämisestä oli jotakin ennenkokematonta itselleni. Olen tiedostanut, että liikettä voi syventää paljon enemmän, mutta oli inspiroivaa sukeltaa niin syvälle liikkeeseen kehomusiikkityöpajassa. Opin paljon kehon liikuttamisesta ja tavoista syventää liikettä kehomusiikkikoreografioissani.

Pedro Consorten olen tuntenut jo useamman vuoden ja rakastan hänen tapaansa rakentaa kehomusiikillisia tunteja. Työpaja oli melko päinvastainen Sandyn kurinalaiseen tekemiseen. Pedron Circle Music -tunneilla keskityttiin enemmän ryhmän vuorovaikutukseen sekä improvisaatioon. Itse en koe olevani mukavuusalueellani improvisoidessa, mutta piirimusiikin työtapojen ansiosta unohdan kriittisen minäni ja voin keskittyä musiikilliseen ilmaisuun ja keksintään täysin sielun ja ruumiin voimin. Päädyinpä vielä esiintymään improten festivaalien Open Stage -illassa Pedron ja parin kurssikaverini kanssa.

Sylvia Mograbi on saksalainen kehomusiikin ja gumboot-tanssin opettaja, joka oli Body Music Circlesin pääjärejestäjä ja organisaattori. Osallistuin hänen kehomusiikin alkeistunnilleen, joka eteni miellyttävästi ottaen jokaisen taitotason huomioon. Afrikkalaisten rymien lisäksi opettelimme suomalaisen kansanlaulun ilman sanoja ja amerikkalaisen rytmileikin. Kahden tunnin työpajaksi ohjelma oli tiivis ja innosti varmasti monia uusia kehomusiikista kiinnostuneita mukaan.

Open Stagella Sylvia Mograbi, Lorenzo Sansoni ja Pedro Consorte

Tunnit täyttivät kaikki päivät. Taukoja oli sopivasti ja lounas järjestyi festivaalipaikalle erittäin edullisesti. Iltaohjelmaa oli järjestetty molemmille illoille. Ensimmäisenä iltana festivaalihintaan kuului elokuvailta, jossa katsoimme Sandy Silvan lyhytelokuvia. Koska kehomusiikkitapahtumat kokoavat yhteen näin toistaiseksi marginaalisen alan harrastajat ja ammattilaiset, on mielestäni ihanaa, että kaikki iltaohjelmatkin sisältävät kehomusiikkia ja mahdollisuuden keskustella aiheesta. Toisena iltana oli vuorossa Open Stage, jossa jokainen halukas sai mahdollisuuden esiintyä joko valmiilla, työnalla olevalla tai täysin hetkessä syntyneellä esityksellä. Lisäksi oli hauskaa, että jokainen opettaja oli valmistanut jotakin interaktiivista ohjelmaa yleisön kanssa. Kaksituntinen iltaohjelma jatkui vielä vapailla jameilla ja lopulta meidät pöllytettiin pois järjestäjän toimesta joskin hyvin ystävällisesti. Mainittakoon vielä, että festivaalia edeltävänä iltana järjestettiin vapaa illanvietto jo kaupunkiin saapuneille, jossa kouluttajat ja osallistujat saivat tavata toisiaan. Tällaiset ovat melko tyypillisiä kehomusiikkifestivaaleille yleisestikin.

Seuraavan kerran Body Music Festival järjestetään 2021. Jos jatkuvasti vaihtuvat tunnit ja opettajat eivät innosta, vaan kaipuu olisi pitkäjänteisempään tekemiseen, suosittelen festivaalia lämpimästi. Tunteja oli avoimista tasoista ja alkeistunneista aina edistyneisiin ja pidin festivaalin lämpimästä tunnelmasta erittäin paljon. Ainakin vuoden 2019 ohjelma otti huomioon aivan kaikenlaiset ja -tasoiset kehomusiikin ystävät.

Kehorytmejä Ateenassa

Syksyn kuukaudet kuluvat vauhdilla ja kaukana siintänyt International Body Music Festival olikin yllättäen jo käsillä.

International Body Music Festival (IBMF) on Keith Terryn luoma festivaali kehomusiikille, mikä järjestettiin ensimmäistä kertaa San Franciscossa vuonna 2008. Tämän vuoden Ateenan festivaali oli järjestykseltään yhdestoista ja ensimmäinen teemaltaan opettamiseen keskittynyt festivaali.

Keith Terry on yksi suurimmista esikuvistani ja Suomessa hänen Rhythm Blocksinsa löytää useammastakin tunnetusta musiikkikasvatuksen oppaasta kehorytmien kohdalta. Hänen lisäkseen työpajoja pitivät Ateenassa myös Thanos Daskalopoulos, Yiota Peklari, Simone Mongelli, Natasha Martin ja Bryan Dyer. Tämän kreikkalais-yhdysvaltalaisen kouluttajapanoksen lisäksi joka ilta järjestettiin paneelikeskusteluja erilaisin teemoin. Mukana puhumassa oli myös suomalainen, pitkän linjan kehomuusikko ja entinen opettajani, Pekka Saarikorpi, joka kertoi työstään Suomessa kehomusiikin ja rytmiikan parissa. Keskustelua käytiin opetuskäytäntöjen lisäksi myös mm. Orff-pedagogiikan ja kehomusiikin yhteydestä. Festivaali huipentui Open Stageen ja yhteiseen musisointiin.

Omaa kokemustani varjosti hiljalleen päälle hiipinyt flunssa, joka lopulta ajoi minut ensin kuunteluoppilaaksi ja sitten täysin lepäämään. Vaikka kaikkiin työpajoihin en päässyt täysillä osallistumaan, antoi kuunteluoppijuus myös uusia näkökulmia aiheeseen.

Varsinkin Keith Terry muistuttaa kehomusiikin olevan lähtöisin eri kulttuurien kansanmusiikista, vaikkakin kehomusiikki tänä päivänä omaa paljon omia alalajejaan ja tyylejään. Terry esitteli Rhythm Blocks -metodinsa ensimmäisen kerran 1980-luvun taitteessa ja samoihin aikoihin hän aloitti tutkimaan kehomusiikin suuntauksia maailmalla. International Body Music Festival kokoaa yhteen kehomusiikin tekijöitä, kouluttajia ja artisteja eri kulttuureista maailmanlaajuisesti. Koska viime vuosina yhä selkeämmin tietyt kehomusiikin tyylit ja opetustavat ovat alkaneet yleistyä, on mielestäni erittäinkin suotavaa, että keskusteluun nostetaan myös kehomusiikin opetus. Tätä pohdin myös omassa opinnäytetyössäni tällä hetkellä.

Kehomusiikkiin on traditionaalisuutensa ja kehollisen otteensa vuoksi enemmän tulokulmia kuin muihin instrumentteihin. Kehomusiikin asiantuntijat tulevat niin musiikin, tutkimuksen, teatterin kuin tanssinkin maailmasta ja osallistujakirjo festivaaleilla on harrastelijoista ammattilaisiin. Oli mielenkiintoista huomata, miten festivaalien henki muuttui tapahtuman painotuksen myötä. Myös tuntien rakenteet vaihtelivat. Oman kokemukseni mukaan perinteisesti työpajat ovat tekemiseen keskittyvää toimintaa, mutta nyt aikaa käytettiin myös enemmän keskusteluun.

Oman haasteensa tähän Teacher Training -näkökulmaan tuo se, että moni mielestäni hyväkin opettaja kehomusiikkifestivaaleilla ei ole ammatiltaan opettaja tai pedagogi. Ala on vielä uusi ja levinnyt laajempaan tietoisuuteen juurikin artistien ja yhtyeiden myötä, jotka saattavat opettaa ainoastaan oman kokemuspohjansa kautta. Kehomusiikissa tällä haavaa se joissakin tapauksissa mielestäni voi kantaa pelkkää opettajuutta pidemmälle. Opettamiseen ja painotukseen vaikuttava asia on vahvasti myös opettajan oma tausta ja tulokulma. Tanssinopettajat saattavat keskittyä kehomusiikin fyysiseen puoleen, kun taas musiikinopettajat saattavat tarkastella aihetta vain kuuloon nojaten unohtaen jopa täysin liikkeen merkityksen.

Perusteellisena suomalaisena musiikkipedagogina mielestäni opetuksen avaukset jäivät näillä festivaaleilla suppeiksi. Luulen kuitenkin, että alan moninaisuuden takia ne saattoivat hyvinkin antaa osallistujille ideoita ja herättää uusia ajatuksia – niitä minullekin heräsi. Toisaalta nämä ovat vain musiikkipedagogin mietteitä. Mielestäni tämän festivaalin aiheista tärkein oli juuri läpileikkaus kehomusiikista huomioiden sen kehollisuuden, liikkeellisyyden, musiikillisuuden ja tulkinnan. Liiankin usein musiikin tulokulmasta asiaa tarkastelevana unohtaa liikkeen merkityksen kokonaisvaltaisessa kehomusiikin hallitsemisessa. Keskittymällä pelkkään liikkeeseen tai vastaavasti äänen laatuun, jätetään suuri osa kehomusiikin hyödyistä käyttämättä. Liian yksipuolinen lähestyminen saattaa tehdä siitä jopa hankalaa tai pahimmassa tapauksessa karsia ilmaisun kokonaan pois jättäen kehomusiikin kokonaan hengettömäksi, mekaaniseksi suoritukseksi.

Toivon todellakin, että tätä konseptia kehitetään lisää. Mielestäni kehomusiikin opettaminen on kiehtova aihe ja sitä tulee pohtia enemmän. Uskallan väittää, että sen merkitys esimerkiksi suomalaisessa koulujärjestelmässä kasvaa useammastakin syystä.

Flunssan valtaaman syysloman jälkeen suuntaan taas töiden ja opiskelujen pariin ensi viikolla. Seuraava opintomatkani on Saksaan marraskuun alussa, missä järjestetään ensimmäistä kertaa Body Music Circles -tapahtuma, josta kerron myöhemmin enemmän.

 

 

Paluu arkeen

Lentokone laskeutui sunnuntai-iltana Helsinki-Vantaan lentokentälle. Olin valmistautunut olemaan pihalla kuin lumiukko ja aika tarkkaan oletusten mukaan niin tapahtuikin. Paljon reissanneena ei siltikään osaa varautua, kuinka rankkana jetlag iskee. En oikeastaan koe sitä ennen seitsemän tunnin aikaeroa. Aikaero San Franciscoon oli 10 tuntia.

Näin iltaihmisenä/yökukkujana olen aina ihaillut aamuihmisiä. Olen monesti yrittänyt kääntää rytmiäni kohti aikaista herätystä, mutta aina hiljalleen palaan luonnolliseen rytmiini ja vasta viime vuosina olen hyväksynyt olevani illalla tehokkaimmillani. Kuitenkin reissatessa San Franciscoon tai sieltä kotiin, muutun reilun viikon ajaksi aamuihmiseksi. On ihanan nautinnollista herätä ilman kellonsoittoa ja toimia aamusta asti virkeänä ja illalla mennä ajoissa nukkumaan – ihan niin kuin “normaalit ihmiset”.

Onneksi kuitenkin työni on pääsääntöisesti iltatyötä. Voin siis valmistella tunteja ja heräillä rauhassa arkiaskareiden lomassa aamun ja päivän. Aiemmin laadin itselleni tolkuttomia työlistoja, koska eihän sitä nyt aamulla voi vain olla. Niin on hoettu koulussa ja joka paikassa. Kun aloittaa aamulla aikaisin, jää aikaa sitten illalla puuhastella muuta. Aamuihmisten maailmassa on ollut välillä haastavaa ymmärtää omaa elämänrytmiään. Olen kyseenalaistanut omaa olemistani rankasti, mutta kun on mahdollisuus aamulla kääntää kylkeä ja nukkua vielä sen pari tuntia, niin miksi niin ei tekisi. Moniin palveluihin pääsee vähemmällä jonotuksella ja olen sitten aktiivinen illalla. Yötkin saattavat joskus kääntyä työajaksi, kun iskee inspiraatio.

Yksi ehdottomasti tärkein arkeni rakentaja on työ. Opetan neljänä iltana viikossa vähintään viittä ryhmää illassa. Vaikka vapaa-aikanani matkustan ja ystäviäni lainaten “teen kaikkea siistiä”, huomaan innostuvani yhtä paljon jokaisen lukuvuoden ja -kauden alkaessa. Opettaminen on suuri osa identiteettiäni. Se kiteyttää kaiken taiteen ja luovuuden sisimmästäni. Kun kohtaan uusia ja vanhoja oppilaita tunneilla, sukellamme yhdessä maailmaan, joka on minun musiikkini. Toki saatamme käyttää oppimisen välineenä lasten ja nuorten toivomia bändibiisejä, mutta kaikki tekeminen tavalla tai toisella kumpuaa omasta musiikkisuhteestani. Sen avulla voimme löytää muita tapoja lähestyä musiikkia ja vahvistaa jokaisen identiteettiä ja omaa musiikkisuhdetta.

Jokainen kurssi ja koulutus, johon osallistun vie eteenpäin samaan aikaan itseäni muusikkona, taiteilijana ja ihmisenä, mutta myös opettajana. En välttämättä siirrä näitä opittuja sisältöjä sellaisinaan oppitunneilleni. Ne saattavat ilmentyä mitä erilaisimmissa muodoissa. Toki ymmärtäessäni vihdoin San Franciscon Orff-kursseilla Carl Orffin Music for Children Volumien nerokkuuden ja kauneuden, haluan käyttää niitä parhaaksi näkemälläni tavalla mahdollisimman paljon heti kauden alussa. On inspiroivaa ja nautinnollista jakaa näitä asioita oppilailleni, jotka imevät innostukseni itseensä ja innostuvat itsekin vielä enemmän tekemisestä. Kun vielä joku oppii innostuksen seurauksena jotain musiikista, päivä on täydellinen.

Kauden alkaminen on mahtavaa myös siksi, että pysähdyn silloin monesti pohtimaan missä menen, mitä olen tekemässä, mihin olen ryhtymässä ja mihin olen menossa. Joskus saatan jopa hämmästyä, että saatan kohdata itseni uudistuneena ihmisenä. Näin kävi vuosi sitten. Pysähtyessäni en enää tunnistanutkaan itseäni ja se vei opetuksissa viikon tai kaksi ennen kuin oikeastaan ymmärsin, miksi ja miten halusin opetustani muuttaa. Se oli mielenkiintoista. Uskon, että moni pitkään opettanut kohtaa tällaisia feeniks-lintumaisia hetkiä, jossa opettaminen uudistuu tai sisäiset motiivit muuttuvat. En varsinaisesti ole itseään toistavien rutiinien fani. Siksi varmaan pidän itseni kiireisenä suurimmaksi osaksi vuotta. Kuitenkin on lohdullista, että samassa työssä voi uudistua, vaikka työnkuva itsessään pysyisikin samana. Aloitan nyt yhdeksättä kertaa syyslukukauden Helsingin Pop & Jazz Konservatoriolla ja olen itsekin yllättynyt, mistä tämä energia ja innostus töihinpaluuta kohtaan kumpuaa. Luulisin kuitenkin, että suurin syy siihen on hyväksyvä ja kannustava työyhteisö sekä aina niin innokkaat oppilaat. Olen kohdannut tähän mennessä puolet ryhmistäni ja tänään sekä huomenna vielä toiset kymmenen ryhmää. Jokaisilla kasvoilla on paistanut jännitys sekä into ja olen tuntenut itseni niin etuoikeutetuksi, kun saan jakaa musiikin ilosanomaa näin mahtavalle porukalle.

Opetuksien ohella syksyyn mahtuu koulutuksia ja kursseja, joissa olen osallistujana tai itse kouluttamassa, YAMK-opintoja ja tietenkin kehomusiikkia.

Hyvää arkea aivan kaikille!

Iinan Rytmissä

Pitkän pohdinnan tuloksena päädyin siihen, että aloitan pitämään blogia, johon kliseisesti kirjoitan suhteellisen epäsäännöllisesti. Moni on kysellyt matkoistani ja ylipäätään kehomusiikista, joten tästä voi tulla mielenkiintoista niin teille rakkaat lukijat kuin itsellenikin.

Jos juuri sinulla on kysymyksiä näihin asioihin liittyen, voit käydä Ota Yhteyttä -sivulla siitä kertomassa.

Paljon on luvassa myös alkavana lukuvuotena (kyllä, vuosikäsitykseni jakautuu normaaliin käsitykseen vuodesta sekä enenevissä määrin lukuvuosiajatteluna elo-touko), kun normaalin päivätyöni lisäksi aloitan YAMK-opinnot Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja reissailen vähän siellä sun täällä.