Suurin muutos tuntuu olevan viikkojen sekoittuminen. Kun työskentelee pääsääntöisesti kotoa käsin, ei ole ollenkaan niin tarkka päivistä ja viikoista. Joudun pinnistellen muistelemaan, kauanko tässä tilanteessa ollaan oltu. Ehkä se on osa tätä selviytymismoodia: “turha laskea, annetaan vaan mennä, kunnes tää on ohi.” Viikkoihin on mahtunut isovanhemman poismeno, leivän leivontaa, siivousprojekteja, kasvien kasvattamista, videopuheluita ympäri maailman, uusia opetusmuotoja sekä – niin kuin varmasti kaikilla – elämän uudelleenrakentaminen.
Näiden viikkojen aikana on oma arki myllertänyt kovasti monen asian jatkuessa kuitenkin suhteellisen normaalisti. Kuulun siihen onnekkaiden ryhmään, jota ei irtisanottu tai lomautettu, mutta uusia muuttujia vaikuttaa ilmaantuvan joka viikko. Työ haastaa silti uudella tavalla ja on vaikuttanut myös työnteon rytmiin. Tavallaan nämä uudet järjestelyt kasaavat työn alkuviikolle vapauttaen tilaa loppuviikosta. Tästä huolimatta töistä palautuminen vie oikeastaan poikkeuksetta myös koko viikonlopun. Jossain välissä pitäisi myös opiskella ja valmistua. Milloin sille on aikaa?
Näiden uusien haasteiden edessä olen oppinut paljon itsestäni. Millaisia asioita arvostan opetustyössä, yksityiselämässä tai luovalla alalla ylipäätään? On ollut mielenkiintoista ja hetkittäin jopa epämiellyttävää oppia, millainen ihminen sitä oikeastaan on. Nimittäin itsetutkiskelu on ainoa keino selvitä. Hyvässä ja pahassa joudun ainakin itse kohtaamaan itseäni enemmän esimerkiksi yllättävän stressin takia. Osittain stressi johtuu siitä, että kalenteri tyhjeni rajusti ja osittain siitä syystä, että en osaa vielä tunnistaa kaikkia uusia aikasyöppöjä, joita etätyöt tuovat mukanaan. Kaikesta on tähän mennessä selvitty ja eriliaisia erävoittoja ja aluevaltauksiakin on saavutettu.
Tahti kuitenkin kiihtyy helposti. On haastavaa vetää rajoja työlle, vapaa-ajalle ja opiskelulle, kun ne kaikki tapahtuvat samassa tilassa. Milloin saa lopettaa tuntisuunnittelun tai sohvalla loikoilun? Mikä on se paljon puhuttu riittävän hyvä? Tähän otin käyttöön ensin ulkoilun. Pystyn Helsingin kantakaupungin alueella liikkumaan melko vapaasti ja pyrin haukkaamaan happea päivittäin sellaisina aikoina, kun muut ovat kiinni omissa töissään ja arjessaan. Tämän lisäksi olen lisännyt ns. vapaa-ajan askareita itselleni enemmän, jotta varsinkin työt eivät valtaisi elämää täysin. Niiden siirtyminen kotiin on haastanut muuta aikaa verottaen eniten opiskeluajasta. Se ei lenkillä korjaantunut. Ja kävely tuntui enemmänkin paolta arjesta. Sitten järjestin aikaa taas meditaatiolle. Siitä tuli vedenjakaja vapaa-ajalle ja töille. Ennen töitä, varasin aikaa valmistautumiselle. Hengittelin ensin rauhassa aistien ympäristöäni suunnaten huomiota hiljalleen itseeni. Melko nopeasti kohtasin itsessäni kerroksia ja ajatuksia, joita en ollut huomannut ilmaantuneen tässä muutamien viikkojen aikana. On epävarmuutta, voimattomuutta, luovuutta, uusia ideoita, toivottomuutta, toiveikkuutta, turhautumista, raivoa. Näihin tunteisiin olen vasta kuluneen viikon aikana pureutunut ja alkanut niitä kohtaamaan. Kun aloitin säännöllisen meditoinnin, työn kuormittavuus laski heti. Ymmärsin paremmin, mistä oli kyse ja pystyin ottamaan paremmin huomioon ympäristöäni lähellä ja kaukaa kuormittamatta itseäni. Se vaati vain sen, että istahdin itseni kanssa alas. Luulin tehneeni sitä jo aiemmin – olenhan ollut “vain kotona” itseni kanssa jo viikkoja. Myös töiden jälkeen otan pienen hetken vielä kuulostelulle. Kun ottaa kaikki ajatukset vastaan sellaisinaan ja antaa niiden mennä, pääsee hiljalleen kerta kerran jälkeen helpommin tilaan, jossa oikeastaan riittää vallan mainiosti niin itselleen kuin muille.
Näin pääsin esimerkiksi käsiksi siihen, että viikoittainen laulamisen ja soittamisen määrä arjessani on vähentynyt ja pyrin sitä nyt lisäämään, sillä musisoinnilla on elämääni vain positiivisia vaikutuksia. Ruuduton aika on myös itselleni erittäin tärkeää. Näitä asioita on jokseenkin helppo tunnistaa, mutta niille on toisinaan vaikeampaa tehdä jotakin. Kuitenkin tällaiseen työstöön käytetty aika on välttämätöntä oman jaksamisen kannalta.
Meditaatio, liikunta ja ulkoilu ovat näköjään itselleni riittävät keinot jaksaa. Suosittelen varsinkin meditaation kokeilemista, jos jaksamisessa on haasteita. Ilmaisia sekä maksullisia meditaatiotaustoja löytyy netistä monia. Itse pyrin rauhoittumaan ilman, mutta en näe niissä mitään väärää. Tärkeintä on, että pystyy itse relaamaan. Olin kiinnostunut meditaatiosta jo lapsena. Varmaankin Star Wars ja Turtlesit innoittaneet siihen, mutta vasta parikymppisenä tuli aiheeseen tutustuttua enemmän. Tällaisen kausiluonteisen meditaation aloitin 2013 tienoilla. Yksi merkittävimpiä kirjoja itselleni oli Russel Simmonsin ja Chris Morrowin kirjoittama kirja Menesty tyyneyden avulla – opas yksinkertaiseen meditaatioon, joka tarttui käteeni pari vuotta sitten kirjakaupan alennusmyynnistä. Kirja käy läpi oikeastaan vain sitä, miksi käyttää kaiken aikansa perusteluille siitä, miksi ei meditoi. Välillä oli vain pakko pysähtyä nauramaan. Vasta viimeisillä sivuilla mennään itse meditaatioon. Mielestäni ei ole vain yhtä tapaa meditoida oikein ja varmasti joku voisi olla sitä mieltä, että se mitä kutsun meditaatioksi, ei ole meditaatiota nähnytkään, mutta niin kauan kun se toimii minulle, se on oikea tie.
Niin ja sitten kaiken vakavan toiminnan vastapainoksi olen ladannut itselleni TikTokin. Se on eräänlainen nuorten sovellus puhelimelle, jolla voi kuvata itsestään videoita. Itse innostuin lipsynkkauksesta. Jotkin TikTok-julkkikset käyttävät aikaa ja rahaa videoiden tekemiseen ja muokkaamiseen, mutta pointti on se, että voit julkaista pienellä vaivalla “kerralla purkkiin”-mentaliteetilla videoita, joissa ei tarvitse olla päätä eikä häntää. Ja se tuo myös aivan uudenlaista mielenrauhaa. Suosittelen!
Kaikki keinot kehiin! Kyllä tästä selvitään ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!
Iina Kotola 